keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tekijänoikeusmerkinnät

Eräs lukija toivoi minulta postausta tekijänoikeusmerkintöjen/vesileimojen tekemistä, joten päätin toteuttaa tämän kivan idean. Toivottavasti tästä on apua myös joillekin muille!

Kuvanmuokkausohjelma:

Käytän kuvien muokkaamiseen ja kaikenlaisen grafiikan tekoon (sisältäen siis myös vesileimat) Gimp 2 -kuvanmuokkausohjelmaa, joka on ilmaiseksi ladattavissa netistä. Olen ollut sen hankintaan ihan järjettömän tyytyväinen, enkä ole kaivannut mitään maksullista (toki ehkä hieman parempaa) ohjelmaa. En ole vielä törmännyt grafiikkaa tehdessäni mihinkään, mitä Gimpillä ei voisi tehdä - siinä on ominaisuuksia, joita en ole edes vielä koskaan käyttänyt. Latasin ohjelman muutama vuosi sitten, joten siitä on tullut jo muutamia uusia versioita, omani on 2.2. Matkakoneelleni on ladattuna uudempi versio, enkä ole päässyt siihen läheskään yhtä hyvin sisälle kuin tuohon omaan tuttuun ja turvalliseen - tosin tämä saattaa johtua myös siitä, että käytän sitä niin paljon harvemmin (vain lähinnä ollessani Australiassa vuonna 2010). Peruskäyttö on ihan samanlaista kuitenkin joka versiossa, toki uusiin on saattanut tulla joitain uusia ominaisuuksia sekä uusi modernimpi ulkoasu. Plussaa myös siitä, että Gimpin saa suomeksi! Itse olen etsinyt netistä erilaisia muokkausvinkkejä ja kokeilemalla oppinut paljon uutta. Yksi hyvä käyttämäni sivusto on tämä, josta löytyy erilaisia vinkkejä niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin kuvienmuokkaajille.

Gimpin perusnäkymä

Tekijänoikeusmerkinnät:

Voin joskus tehdä erikseen postauksen pelkästään kuvanmuokkamisesta ja Gimpin käytöstä, sillä tässä postauksessa tarkoitukseni on keskittyä enemmän vesileimojen tekemiseen. Minulla on ollut vuosien mittaan melko vähän eri copymerkintöjä käytössä, sillä olen alkanut niitä lisäilemään kuviini vasta parisen vuotta sitten. Sitä ennen luotin siihen, että kuvien kopioijat kirjoittavat tekijänoikeusmerkinnät. Nykyään kantapään kautta oppineena en enää lisää kuvia nettiin ilman omia merkintöjäni - se ei suinkaan ole epäluottamuslause kaikkia rehellisiä kopioijia kohtaan, mutta silti. Ensimmäinen käyttöönottamani merkintä, joka oli vain normaali teksti liitettynä kuvaan, näytti tältä:

Keravan alue-este 27.9.2009

Toisenlaisen otin käyttöön pari vuotta myöhemmin, se näyttää tältä:

TKR alue-este 6.8.2011

Merkintä on tehty muuttamalla tausta läpinäkyväksi (Gimp -> tiedosto -> uusi -> valitsee haluamansa koon, kehittyneet asetukset -> täyttö: läpinäkyvyys), lisäämällä taustaan valkoista väriä noin 40% vahvuudella, jotta läpikuultavuus säilyy. Tämän jälkeen lisäsin fontin valkoisen palkin päälle ja tallensin tekijänoikeusmerkinnän png-muodossa, jotta se jää läpinäkyväksi. Palkin voi siis tehdä minkä kokoisena haluaa ja sitä voi rajailla mielensä mukaan - pääasia, että se näyttää sopusuhtaiselta kuvassa. Valmiin tuotoksen lisännyt kuvien päälle ja lopputulos on yllä olevan mukainen. Myös seuraava käyttämäni merkintä on tehty samalla tekniikalla, mutta valkoisen tilalle olen lisännyt harmaata ja muuttanut tekstin värin sekä fontin erilaiseksi. Se näyttää siis tältä:


Järvenpää aluekoulu 2.10.2011

Gimp on myös siinä mielessä hyvä muokkausohjelma, että sinne voi ladata netistä erilaisia fontteja. Itse harrastan sitä melko usein, esimerkiksi aina, kun olen tekemässä uutta banneria tai muuta ulkoasuun liittyvää grafiikkaa. Hyväksi todettu ilmainen lataussivusto on Dafont. Sieltä yksinkertaisesti tallentaa haluamansa fontin download-painikkeella, purkaa zip-tiedoston haluamaansa kansioon ja sen jälkeen kopio fonttitiedoston koneen fontteihin (käynnistä -> ohjauspaneeli -> fontit). Tämän jälkeen se on käytettävissä myös Gimpissä.

Kolmas ja nykyäänkin käytössä oleva tekijänoikeusmerkintä on tehty läpinäkyvään taustaan yksinkertaisesti lisäämällä teksti siihen. Tämän jälkeen olen tehnyt vielä tekstiin reunat (ohjeet siihen löytyy täältä kohdan "karvainen ja aaltoileva teksti" alkuosasta) ja lisännyt varjostuksen. Lopputulos pitää muistaa jälleen tallentaa png-muodossa, jotta läpinäkyvyys säilyy (merkintä on siis oikeasti läpinäkyvä eikä valkoinen, blogger jostain syystä näyttää taustan valkoisena).


Olen vuosien mittaan hahmotellut monia erilaisia tekijänoikeusmerkintöjä, jotka eivät ole kuitenkaan miellyttäneet itseäni ja siksi eivät ole olleet käytössä. Joskus saatan käyttää niiden tekemiseen monta tuntia aikaa ihan turhaan. Oman tyylin ja itseään miellyttävän teoksen löytää vain tekemällä, joten kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia versioita. Tärkeintä on, että merkintä ei ole niin "suttainen" ja taiteellinen, ettei siitä saa kuvaajan nimeä sekä mahdollisesti myös kuvasivuston osoitetta selville - sehän on tekijänoikeusmerkinnän tärkein tehtävä. Toivottavasti tästä postauksesta oli jotain hyötyä edes jollekin ja minulle saa esittää lisäkysymyksiä, yritän vastailla niihin parhaani mukaan!

23 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa! Kiitos! Tästä on varmasti apua minulle ja varmasti monille muillekkin! :) Täytyykin ruveta reenaamaan noiden tekoa, eihän sitä opi kuin tekemällä :)

    Oletko muuten tulossa kuvaamaan Laaksolle viikonloppuna? Kiitos vielä että jaksoit toteuttaa tämän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, tosi kiva että kelpasi ja hyvä, jos oli jotain apua myös! :) Jos sinulle jäi jotain mieltä askarruttavaa, kysy vaan niin yritän parhaani mukaan neuvoa! Totta, parhaiten oppii tekemällä - itsekin olen pitkiä aikoja taistellut jonkun asian kanssa ja sitten on voittajafiilis, kun se vihdoin onnistuu. :)

      Kyllä olisi tarkoitus tulla Laaksolle sekä lauantaina että sunnuntaina, vapaan viikonlopun kunniaksi pystyn olemaan siellä niin kauan kuin suinkin jaksan! Oletko sinäkin tulossa siis kuvaamaan? Täytyy toivoa, ettei sataisi ainakaan kamalasti, vaikka niin ne ovat kuulemma luvanneet...

      Poista
  2. Täytyy katsoa, josko tulisin. Uutta runkoakin menen hakemaan perjantaina joten sitä suuremmalla syyllä voisi tulla kuvailemaan. Mua on vaan tässä riivannut kuvien huonolaatuisuus, ja se laskee vähän motivaatiota. Kalustoa yritän parhaani mukaan päivitellä nyt sillä olen ehkä hieman viisaampi siinä millä objektiivilla tulis hyviä kuvia ja millä ei :D Osasinpas selittää vaikeasti... Noh, ymmärsit varmaan :D

    Nyt mä harjoittelen koko yön vesileimojen tekemistä ja menen töihin tulitikut silmillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule ihmeessä testaamaan uutta runkoa Laaksolle, ehkä se kuvien huonolaatuisuuskin on sitten tipotiessään! :) Mutta ymmärrän täysin mitä tarkoitat, joskus on käsittämättömän turhauttavaa seistä kentän laidalla, kun kuvista tulee yhtä pikselimössöä vain - tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Joskus sitä yllättyy positiivisesti katsoessaan kuvia uudestaan koneelta, että ei ne niin pahoja ollutkaan! Yritän viikonlopun aikana päästä Laakso-kirouksesta eroon, sillä tuntuu, että sieltä tulee aina huonoja kuvia. Ehkä olen ollut siellä liian usein!

      Hehe voi ei, yritä nyt vähän nukkuakin ;) Tsemppiä tekemiseen!

      Poista
  3. Eih mä täytän tän mun kysymyksillä... Mutta miten gimpissä voi tallentaa kuvan .png muotoon? Kun yritän tallentaa kuvaa ja annan sille nimeksi esimerkiksi kuva.png, se valittaa jotain ihmeellistä, että kuvan voi tallentaa .xcf muotoon vain? O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei no nyt mä hiffasin :) Nyt pääsee harjoittelemaan erilaisia tyylejä ;)

      Joo, täytyy toivoa että kuvanlaatu paranis, onhan toi mun vanha runko jo aika vanha ja onhan sillä niitä kuviakin tullut otettua ja kaipaakin jo päivitystä. Vielä kun pääsis linssiostoksillekin! :)

      Poista
    2. Outoa! Menithän sieltä tiedosto -> tallenna nimellä ja sitten valitsit sieltä tallennuskansioksi kuvatiedostot tai vastaavan? Itsellä ainakin, kun avaan Gimpin ensimmäisen kerran ja yritän tallentaa kuvaa nimellä, automaattisena tallennuskansiona on joku Gimpin oma tiedostokansio, mutta sieltä kun laitan normaalisti tallennuskansioksi kuvatiedostot (ja kuvan nimeksi siis jotain.png), se tallentuu png-muotoon normaalisti? :) Tuo tiedostokansio-juttu on ainoa selitys, jonka keksin.

      Poista
    3. Hyvä juttu, jos nyt sait toimimaan! :)

      Poista
  4. Joo, luin jostain että se pitää ensin tallentaa siihen .xcf -muotoon ja sitten CTRL + E niin sen voi tallentaa .png tai johonkin muuhun muotoon :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos että olet jaksanut neuvoa ja varsinkin kun jaksoit tehdä tämän postauksen!! :)

    Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi - on kivaa, että tänne blogiin tuli vähän elämää! :)

      Poista
  6. Mulla on kauhea ongelma. Latailin tänään kuvia nettiin; http://jennaphotography.kuvat.fi/kuvat/ mutta musta tuntuu että noissa kisakuvissa kaikissa mättää joku, mut en keksi että mikä. Voisitko sinä sanoa vähän mielipidettä yms. paranneltavaa ja mahdollisesti vinkkejä?

    Oisin super kiitollinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinun Laakso -kirous on siirtynyt minulle O.o

      Poista
    2. Olipa kiva nähdä jonkun muunkin ottamia kuvia samoista kisoista, joissa on itse ollut kuvailemassa! Ihan onnistuneitahan nuo kuvasi ovat mielestäni ja tekijänoikeusmerkintäkin näyttää kivalta! :) Ehkä jotkut kuvat oli rajattu vähän hassusti tai ne olivat oudon muotoisia, ns. neliönmallisia - siihen kannattaa kiinnittää jatkossa huomiota. Muuten olivat kyllä mielestäni kivoja!

      Tajusin nyt viikonlopun aikana, että Laakso on oikeasti vaativa paikka kuvata, lähes koko kenttä on aina vastavalossa! Toki riippuu myös siitä, miten esteet on sijoitettu kentälle, mutta suurimmaksi osaksi onnistuneita kuvia ei tullut kuin vastavalossa ja tämän takia jotkut omat kuvani ovat aivan järkyttäviä. Onnistuneita kuvia tuli ehkä vain yhdeltä esteeltä, mikä onkin sitten tylsää katsojan kannalta katsoa aina vain samalta esteeltä otettuja kuvia ratsukko vaihtuen - mutta sille ei voi mitään, mieluummin yhdeltä esteeltä onnistunut otos kuin monelta huonoja. :) Aurinko on tosiaan se ongelma Laaksossa lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa (tai sitten vika on allekirjoittaneen eli kuvaajan taidossa, hehe), sillä aamuaurinko paistaa kohtisuoraan kenttään, eikä onnistuneita kuvia pääse juuri katsomon edustalta ottamaan ja sitten iltaa kohden auringon laskiessa katsomo tekee varjot esteiden päälle, jolloin valotus kärsii (tai vastaavasti taas suljinaika). Eli ei taideta Laakso-kirouksesta eroon päästä, mutta nyt opin ymmärtämään mistä se johtuu! Toivotaan, että ensi viikonlopun Tuomarinkylästä tulee parempia kuvia!

      Ja toivottavasti tästä sekavasta vastauksesta oli edes jotain hyötyä.

      PS. Yritän huomisen aikana saada kirjoitettua postauksen Laakso-retkestä, kuvat olenkin jo lisännyt heti viikonloppuna sivuille, en tiedä oletko jo niitä käynyt katselemassa. :)

      Poista
    3. Kiitoksia paljon vinkeistä ja neuvoista! :) (rakentava)palaute on aina erittäin tervetullutta ja virheistä otetaan opiksi! :) eihän sitä valokuvaamaan voi oppia kirjasta lukemalla pelkästää, vaan ehkä suurimmaksi osaksi kokeilemalla. Tai näin itse ajattelen :)

      Olen muuten myös itse tulossa lauantaina Tuomarinkylään kuvailemaan ainakin näillä näkymin! :)

      Ja tuo Laakso -juttu on aivan totta, olen asiaa ajatellut mutta sinä puit sen sanoiksi! :)

      Poista
    4. Totta, aivan samaa mieltä olen! :) Hyvä, jos vastauksestani oli jotain apua! Joo itsekin olen siis Tuomarinkylään suuntaamassa kumpanakin päivänä, tarkoitus olisi olla paikan päällä heti aamuisella, sillä pystyn olemaan vain noin puoleen päivään saakka kuvailemassa töiden takia - onneksi siinäkin ajassa ehtii edes hetken räpsiä. :)

      Poista
  7. "Gimp on myös siinä mielessä hyvä muokkausohjelma, että sinne voi ladata netistä erilaisia fontteja."

    Tämä pisti silmääni, kuulosti niin oudolta. Ethän sinä niitä fontteja Gimpiin lataa vaan koneellesi ja ne ilmestyvät yleensä kaikkiin kuvanmuokkaus- ja tekstinkäsittelyohjelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, tuo lause onkin tosiaan vähän hassu. Mukavaa uutta vuotta!

      Poista
  8. Paljon kiitoksia Gimpin fontinlatausvinkistä :) Latasin Gimpin koneelleni taas pari viikkoa sitten enkä pitkän tauon jälkeen enää muistanut kuinka fontteja ja/tai brusheja ladataan. Tämä taas valaisi vähän ja helpottaa bannereiden tekoa, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos tästä on oikeasti hyötyä! :) Kiitos paljon kivasta kommentistasi!

      Poista
  9. Hei voitko kertoa niinkin yksinkertaisen jutun, kuin että miten saan liikutettua tekijänoikeusmerkintää kuvan päällä lisättyäni sen siihen onnistuneesti? Kun se pamahtaa kuvan keskelle, enkä onnistu siirtämään sitä siitä mihinkään vaikka se on valittuna.
    (joo oon surkee käyttämään kuvanmuokkausohjelmia) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko lisännyt tekijänoikeusmerkinnän siis normaalisti uutena tasona (tiedosto -> avaa tasona)? :) Yleensä tällöin merkintä on siis jo valmiiksi valittuna niinkuin varmaan siis sinullakin, tason liikuttelu tässä tapauksessa onnistuu siirrä tasoja ja valintoja -työkalun avulla, joka on tämä kuvassa punaisella ympyröity: http://i242.photobucket.com/albums/ff112/Nonsku/gimpliikuttelu_zpsafe19d4b.jpg Kyseisen työkalun avulla tasojen liikuttelu pitäisi onnistua normaalisti.

      Toivottavasti tästä oli apua! Mikäli homma ei vieläkään ratkennut, kysy toki lisää niin yritetään keksiä ratkaisu :)

      Poista