maanantai 12. elokuuta 2013

Keravan kenttäkisat, 11.8


Nyt on taas yhtä kokemusta rikkaampi - olin eilen siis elämäni ensimmäistä kertaa kenttäkisoissa. Oli kyllä hauskat kisat seurata! Ollilanlaakso, jossa siis tämä Keravan maastoesterata sijaitsee, on mielettömän laaja ja hieno alue. Koska alue on jo itsessään niin suuri, on sieltä vaikea etsiä hyvää kuvauspaikkaa. Se meinasikin koitua kohtalokseni, sillä oli lähes mahdoton päättää mihin sitä asettuisi kuvaamaan, jotta saisi mahdollisimman monelta esteeltä onnistuneita otoksia.


Alussa paikalle saavuttuani eräs blogini lukija tuli juttelemaan minulle ja päätimme yhdessä etsiä hyvän kuvauspaikan, hänellä oli siis myös kamera mukanaan. Aloitimme vedeltä, jota kuvasimme kahdesta eri kohdasta ja lopulta menimme vielä niitylle hetkeksi ennen kuin päädyimme lopuksi kuitenkin takaisin alkuun eli veden ääreen. Se on kiinnostava elementti ja muutenkin sitä pääsee kisojen merkeissä niin harvoin kuvaamaan, että se osoittautui hyväksi päätökseksi jäädä siihen. Alkusähellyksestä johtuen läheskään kaikista ratsukoista ei ole onnistuneita kuvia, vaan lähinnä vain sieltä täältä. Juuri kun vika luokka alkoi, oli minun pakko lähteä kotiin. Ehdin kuvaamaan muutaman ensimmäisen ratsukon ekasta luokasta. Se harmitti mielettömästi, sillä juuri tästä luokasta olisi tullut parhaita kuvia!


Kannatti kyllä ehdottomasti lähteä paikan päälle. Päällimmäisenä jäi mieleen maastoradan vaikeus, vauhti ja se, kuinka rohkeita ratsukot (sekä ratsastaja että hevonen ehdottomasti!) ovat. Toivon, että pääsisin vielä joskus muulloinkin kuvaamaan kenttäkisoja. Kiitos vielä Eevalle seurasta! Kaikki kuvat löytyy tuttuun tapaan täältä.




lauantai 10. elokuuta 2013

Ponien SM Laaksolla, su 4.8

Isojen ponien finaali, 120cm
Kaaduin eilen sohvalle heti kotiin päästyäni pitkän työpäivän ja nukahdin siihen, joten lupailtu postaus jäi kirjoittamatta. Pahoittelut! Nyt kuitenkin täällä taas, tarkoituksena kertoa sunnuntain ponien finaaleista. Samana viikonloppunahan olisi ollut myös poninäyttely Vermossa, mutta ne karkelot jo niin monta kertaa nähneenä valitsin mieluummin Laakson ja ponifinaalit. Kuvasin kokonaan vähän vähemmän luokkia kuin perjantaina, vain isojen ponien finaalin ja 120cm jokeriluokan.

Isojen ponien finaaliluokassa estekorkeus oli perusradalla 120cm ja uusinnassa hieman suurempi, 130cm. Keskityin kuvaamaan vain lähinnä yhtä estettä, joka oli tällä kertaa sinivalkoinen okseri. Se oli sijoitettu kuvaajia ajatellen tosi kivasti, eikä yhtään vastavaloon. Tämä oli kiva yllätys, ja sainkin kyseiseltä esteeltä lähes jokaisesta ratsukosta onnistuneen kuvan. Kuvista olisi tullut ehkä vieläkin kivempia, jos olisin ottanut ne hieman alaviistosta. Tajusin vasta nyt, että okserit taitavatkin olla lempiesteitäni kuvata - niissä yleensä hevonen joutuu hieman venyttämään itseään, joten otoksista tulee mielestäni kivempia, etenkin liitovaiheesta kuin vain tavalliselta pystyltä.


Uusinta, 130cm

Ilma oli tosi lämmin ja aurinkoinen. Ihanaa, että sai nauttia auringonpaisteesta eikä joutunut värjöttelemään kylmissään, mutta aurinko toi myös omat haasteensa kuvaamiseen. Sen takia kimot paloivat tosi herkästi puhki, niin kuin yllä olevasta kuvasta saattaa vähän huomata. Sain kyseisestä luokasta satunnaisia kuvia myös muilta esteiltä, lähinnä sarjan punertavalta okserilta. Niistä ei kuitenkaan tullut yhtä hyviä kuin sinivalkoiselta okserilta. Onneksi kyseinen este oli mukana myös uusinnassa, niin sai napattua lisää kuvia!


Jännittävän finaalin loputtua ja voittajan selvittyä oli vuorossa jokeriluokka, estekorkeudeltaan 120cm. Jokeriluokassa ei ole ennalta määrättyä rataa vaan jokainen este on sijoitettu yksikseen sillein (ei sarjoja), että ratsukko voi hypätä ne kummasta suunnasta tahansa. Ratsastaja sai siis itse päättää radan ja ylittämistä esteistä sai tietyn määrän pisteitä - jos puomi putosi, ratsukko menetti sen verran pisteitä. Eniten pisteitä, 200, sai ponifinaalista tutusta sinivalkoiselta okserista, joka oli muutettu lankkumuotoon. Tämä luokka oli haasteellinen kuvata sen takia, koska ikinä ei voinut etukäteen tietää minkä esteen ratsukko hyppää seuraavaksi. Toivoin kuitenkin koko ajan, että mahdollisimman moni hyppäisi eniten pisteitä tuovan jokeriesteen, sillä siitä sai niin kivoja kuvia. Yllättävän moni vastasi haasteeseen ja hyppäsi sen!


Kokonaisuutena kuvauskeikka oli onnistunut ja oli tosi kiva päästä fiilistelemään kunnon kisatunnelmaa ja aplodeja pitkästä aikaa. Hieno ilma kruunasi koko päivän. Huomenna siis luvassa Kerava ja kenttäkisat, toivotaan että ilma suosii! Pari päivää sitten kun katsoin sääennustetta, näytti ukkosta luvattavan, joten pidetään sormet ristissä hyvän sään puolesta - olisi niin mahtavaa päästä vielä loppukesästä kuvaamaan kenttäkisoja ekaa kertaa.

PS. Kaikki kuvat Laaksolta löytää täältä!

torstai 8. elokuuta 2013

Ponien SM Laaksolla, pe 2.8

105cm, avoin poneille
Viime viikolla torstaista sunnuntaihin järjestettiin siis neljän päivän mittaiset alue/kansalliset estekisat Laaksolla, jotka huipentui sunnuntaina ponien Suomen mestaruuksiin. Minulla oli sopivasti perjantai vapaa, joten pääsin paikalle kuvailemaan. Ja tällä kertaa viihdyin siellä melko pitkään, oli tosi kiva kisafiilis yllä, joten halusin kuvata ponien luokat loppuun. Olin kamera kourassa siis aika monen luokan ajan: metristä löytyy muutamasta vikasta ratsukosta kuvia, 105cm poneille avoimen luokan kuvasin kokonaan, samoin 4-5-vuotiaiden hevosten luokan sekä niin pikku- kuin isojenkin ponien SM-osakilpailuluokat.

105cm-luokassa ei paljoa lähtijöitä ollut, joten kuvamäärä jäi kyseisen luokan osalta melko vähäiseksi. Nuorten hevosten luokassa keskityin lähinnä yhden esteen kuvaamiseen, joka oli sinivalkoinen okseri. Vaikka ilma oli pilvinen, kuvat näyttävät vastavaloon otetuilta. Pitänee ensi kerralla säätää ainakin ISO-arvoa pienemmäksi, niin kohina vähenee.

Nuorten hevosten luokka

Pikkuponien SM-osakilpailuluokassa pääsin keskittymään kuvaamaan muutamaa eri estettä, joten fokuksen ei tarvinnut olla koko ajan vain yhdellä ainoalla esteellä. Tosin tähän tottuneena huomasin monta kertaa, että joku este saattoi mennä ohi. Minulla on tapana jäädä tuijottelemaan joskus liian pitkäksi aikaa juuri ottamaani kuvaa, joten saatan missata välillä hyvällä paikalla olevan esteen. No, näitä sattuu ja pitää opetella sen suhteen vähän skarpimmaksi.

Ensimmäinen kuvattava este pikkuponiluokassa
Ensimmäinen este oli siis ylhäällä olevassa kuvassa näkyvä. Muistan kyseisen esteen myös joltain aikaisemmilta Laakson kisoilta tältä vuodelta - ja se oli vielä samassa paikassakin! Ja muistan myös, että sain silloin kyseiseltä esteeltä hyviä kuvia. No niin kuin ehkä kuvasta saattaa huomata, niin ei käynyt nyt. En jotenkin tiedä mikä mättäsi, sillä en onnistunut saamaan juuri yhtään omasta mielestäni onnistunutta kuvaa tältä esteeltä. Yritin kuvanottohetkellä painaa mieleeni sen, että olisi hyvä, jos koko este näkyisi kuvassa. Mutta kappas, sehän ei melkein koskaan onnistunutkaan. Joten ainakin rajaus siis tökkii ja pahasti. Toinen on ehkä suoruus - suoristin kuvia niin, että tausta olisi siis suorassa. En sittenkään tiedä oliko se niin hyvä idea, koska nyt este on lähes poikkeuksetta joka kuvassa vinossa... Noo, onneksi kyseisestä luokasta on myös muilta esteiltä vähän laadukkaampia kuvia!

Sama ratsukko seuraavalla esteellä
Seuraava este oli sinivalkoinen pysty, jolta onnistuin joistain ratsukoista saamaan ihan onnistuneita kuvia. Tämä tosin vaati sen, että kyykistyin hieman estettä alemmalle tasolle - seisoin kentän laidalla nurmella vähän yläviistoon. Se ei haittaa, sai vähän reisijumppaa samalla ;-)

Vihreältä pystyltä otin vähän tiukemmin rajattuja ns. lähikuvamaisia kuvia. Se ei ole minulle kovin tyypillistä, mutta halusin yrittää. Este oli vähän hassusti muiden esteiden takana, joten kuvista ei tullut mitään ideaaleja, mutta pari ihan julkaisukelpoista räpsäsin.

Haravan olisi voinut muokata pois
Isojen ponien SM-osakilpailuluokassa oli siis täysin sama rata kuin pikkuponien, joten kuvattavat esteet eivät vaihtuneet. Eka kuvattava este pysyi sudenkuoppana edelleen, enkä tässäkään vaiheessa tajunnut keskittyä enemmän esteen rajaamiseen kameran kuvaruudulla. Tässä alla vielä sinivalkoiselta pystyltä pari lempparikuvaani, jotka ovat kyllä melko intensiivisiä ja siis tiukasti rajattuja, sillä este oli niin lähellä. Tykkään niistä, sillä ne ovat jotenkin erilaisia kuin yleensä ottamani kuvat. Joissain kyseisen esteen kuvissa oli tarkennus taas jostain ihmeen syystä ihan hakusessa, joissain se taas oli täysin bueno.

Vähän vino, mutta suoristukselle ei ollut tilaa


Jossain vaiheessa meinasi muuten kameralle käydä köpelösti. Luokkien välissä olevalla tauolla istuin nurmikolla tyytyväisenä kännykkääni selaillen, kun uudet hienot vesitykit lähtivät päälle kentän kastelua varten. No, enkös istunut sitten liian lähellä ja suihkuhan sieltä tuli. Alussa en ollut moksiskaan, mutta sitten aloin miettimään kameraa, sillä vettä nimittäin tuli aika lailla sen päälle. Se kuitenkin otti kuvia vielä ihan normaalisti, mutta hieman myöhemmin huomasin sen haisevan hieman oudolle, vähän niinkuin palaneelle. Sama haju seurasi vielä kotiinkin, joten päätin ottaa akun yöksi pois ja toivoa, ettei kamera räjähdä tai mitään. Onneksi haju lähti yön aikana ja selvittiin säikähdyksellä tästä kastumisesta (ainakin toivottavasti, ettei vikoja ilmaannu vielä jälkijunassa). Onnistuin myös hävittämään toisen objektiivin linssisuojuksen jonnekin... Tosin pitää vielä katsoa täältä kotoa tarkkaan, ettei se ole luikahtanut täällä jonnekin.

Toivottavasti tämä postaus ei ollut liian pitkä, ettekä aivan tylsistyneet jorinoistani! Kisatunnelma jatkuu - olin Laaksolla kuvailemassa finaaleja myös sunnuntaina, siitä teen erillisen postauksen (parempine) kuvineen huomenna. Palataan siis pian! Menen muuten sunnuntaina kuvaamaan Keravalle kenttäkisojen maasto-osuutta, jee!