tiistai 24. heinäkuuta 2012

Husö Jump 22.7

Pääsin sittenkin sunnuntaina aamulla ennen töihin menoa kuvailemaan paria luokkaa Husö Jumpiin. Suurkiitos kyyditsijälleni (=isälleni), jota ilman reissu olisi jäänyt tekemättä! Ehdin paikan päälle siis heti kisojen alkuun, joten kuvasin luokat 9. ja 10. Ensimmäinen kuvattava luokka oli hauska piste-esteratsastus korkeudella 105 cm - sitä oli kiva ja jännä seurata ensimmäistä kertaa. Toinen luokka olikin jo sitten ihan niin sanottu perinteinen luokka estekorkeudeltaan 120 cm.

Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, mikä toi kivasti ekstrafiilistä kuvailuun, kun ei tarvinnut kylmässä täristä kamera kourassa. Luokka 9. oli haasteellinen kuvata siinä suhteessa, ettei rataa ollut ennalta määrätty vaan kukin ratsukko sai hypätä esteet missä järjestyksessä vain ja kummasta suunnasta tahansa. Päätarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, joita sai hypätyistä ja ei-pudotetuista esteistä ja näin ollen suurimman pistesaaliin itselleen kerännyt ratsukko voitti. Melkein kaikki noudattivat hypyissään samaa kaavaa, joten sain edes ihan kohtuullisia otoksia räpsittyä. Parhaita kuvia tuli pystyltä, joka oli suoraan edessäni kentän kaueimmalla sivulla katsomon edessä. Tästä syystä lähes kaikki julkaistut kuvat ovat kyseiseltä esteeltä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Luokan 10. alkaessa ja hieman rataan tutustuessa pohdin kauan jäisinkö samaan paikkaan kuvaamaan vai vaihtaisinko kentän toisessa päädyssä olevaan katsomoon. Loppujen lopuksi auringonpaiste voitti ja päätin mennä katsomoon, mikä ehkä osoittautui hieman huonoksi ratkaisuksi, sillä sieltä ei saanutkaan ihan niin hyviä kuvia kuin toivoin. Päätin kuitenkin pysytellä siellä luokan loppuun, kuvat ovat mitä ovat - onneksi edes jotkut onnistuivat ihan ok. Edelleen ongelmani on enemmän tilaa menosuuntaan jättämiselle: se on melko haastavaa, sillä esteratsastus on niin nopeatempoinen laji. Toivottavasti ongelma kuitenkin korjaantuu tulevaisuudessa.

Pidemmittä puheitta alla muutamia kuvia Husösta! Palaillaan taas viimeistään elokuun puolella, jolloin onkin luvassa paljon kuvattavaa (toivottavasti pääsen lähes kaikkiin tapahtumiin). Lähden nyt valmistautumaan Berliiniin matkaan, lähtö onkin huomenna aikaisin aamulla enkä ole vielä juuri mitään matkan eteen tehnyt.

Piste-esteratsastus, 105cm:





Luokka 10. eli 120cm:




PS. Kaikki kuvat löytyy täältä.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Yksi, kaksi - aja!


 Lord Seger - Peter Lindroos
Bluehill's Warning - Antti Teivainen
Variaana - Peter Lindroos
Who's A Chick

Olin vihdoin ja viimein keskiviikkona Vermossa kuvaamassa Toto65-raveja, edellisestä ravikuvailusta on kulunut jo monta vuotta! Oli hauska olla paikan päällä taas pitkästä aikaa. Kyseessä oli poikkeuksellisesti ilmaisravit, yleisöä paljon ja mukava tunnelma + raviradalla oli vielä ilmainen jäätelötarjoilukin - mikäs sen hauskempaa, kiva aloittaa kuvailu. Töistä päästyäni pienen bussisekoilun jälkeen päädyin kuin päädyinkin paikalle juuri ajoissa, mutta en ehtinyt kuvaamaan ensimmäistä monté-lähtöä.

Kuvista ei tullut mitään superkivoja, vaan osassa oli jotain kränää auringonvalon kanssa, mutta joka tapauksessa ihan mukiinmeneviä siltikin. Hevosten lämmittelyosuuksista tuli poikkeuksetta parempia kuvia kuin itse lähdöistä, joten tämän vuoksi keskityin kuvaamaan hevosia yksitellen ennen varsinaisia lähtöjä. Joissakin kuvissa huomasin ikäväkseni taas vanhan tutun ärsyttävyyden: tausta ja horisontti ovat vinossa. Onneksi tätä ongelmaa ei esiintynyt paljoa, vaan sitäkin suurempi oli katseelle tilaa jättäminen. Liikekuvista tulee parempia, kun menosuuntaan on jätetty aavistuksen verran enemmän tilaa kuin taakse - tässä minulla on vielä tsemppaamista ja harjoiteltavaa. Muutama kiva pääkuva tuli myös, mutta eniten keskityin liitovaiheen ravikuviin.

Huomenna aamulla on vuorossa parin luokan kuvailut Husö Jumpissa ennen töihin menoa, palaillaan siis silloin! Yllä tunnelmia keskiviikolta, loput kuvat näette täältä.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Jiihaa!

Olin torstaina Porvoossa kuvaamassa tuttavaperheemme new forest -tamman ihanaa varsaa, joka on kolmen viikon ikäinen. Tarkoitus oli tästä suloisesta oripojasta riehumis- ja laukkakuvia ottaa, mutta se ei ollutkaan ihan niin helppoa - varsa kun kaipasi vain rapsutuksia. Pienen hetken sitä innosteltuamme saimme kuin saimmekin pienen laukkailunäytöksen, jonka yritin parhaani mukaan ikuistaa. Näyttääkseen onnistuneimmilta varsakuvat kaipaisivat runsaasti auringonvaloa, joka ei valitettavasti kuvaushetkellä juuri näyttäytynyt.

Päivittelin myös kuvauskalenteria hieman, sillä sen muokkaaminen ja aikataulussaan pysyminen on taas jäänyt jonnekin unholaan. Lähiviikkojen tavoitteita olisi muun muassa ensi viikon keskiviikkona Vermossa ravien kuvailu taas piiiiitkästä aikaa (jos väsymys ei työpäivän jälkeen ole liian suuri), elokuussa Vermon poninäyttely (sen olenkin monena vuotena syystä tai toisesta jättänyt väliin) sekä kovasti haluaisin myös kenttäkisoihin Keravalle elokuun puolessa välissä, mutta se on vielä vähän auki. Ensi viikonloppuna olisi Husö Jump -kisat, jonne tahtoisin myös - valitettavasti työvuorot eivät anna periksi, joten ne hyppelöt taitaa jäädä osaltani väliin ainakin alustavasti. Muut alustavat karkelot ja kuvailut näettekin siis päivitetystä kuvauskalenterista, jossa toki muutokset ovat edelleen mahdollisia. Myös mukava ei-niin-aiheeseen-liittyvä -kuvaus ja tapahtuma mahtuu joukkoon, sillä lähden puolentoista viikon päästä Berliiniin muutamaksi päiväksi. Nyt asiaan ja tässä kuvia torstailta:


Itse pidän tästä ylläolevasta kuvasta todella paljon ja se on mielestäni yksi onnistuneimmista. Kuvaa ei todellisuudessa ole muokattu lähes yhtään, vain kontrastia lisätty hieman, vaikka se todella muokatulta näyttääkin. Valo oven ikkunasta osui kissanpentuun täydellisesti ja se sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pentu näyttää suloiselta tapittaessaan nappisilmillään suoraan kameraan.











Loput kuvat löytyy täältä.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Eläintarhoja

Pahoittelut pienestä hiljaiselostani blogirintamalla! Olen ollut lomailemassa Kreetalla ja myös mummolassa, enkä siksi ole päässyt kuvaamaan mitään kisoja tai kaviokkaita ylipäätään. Kerrottakoon tähän alkuun myös muut kuulumiset: jouduin hankkimaan uuden objektiivin, sillä edellinen meni rikki. Uusi  (AF-S Nikkor 18-55mm 1:3.5-5.6G VR) on täysin sama kuin edellinen, mutta vain tärinänvaimennusmoottorilla varustettu. En kuitenkaan käytä tätä objektiiviä kisoissa, joten sillä ei ole niin paljoa vaikutusta suurimpiin kuvailuihin. Vahingosta viisastuneena kuvaan tästä lähtien kamerallani vain itse - oma vikahan se oli, että annoin pikkupaparazzin sillä kuvia räpsiä, minkä seurauksena kamera putosi tuolilta puuterassille. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja sain uuden objektiivin ennen etelänmatkaa hankittua!

Sitten itse asiaan. Koska en ole kisoja käynyt viime aikoina kuvaamassa ja minulla ei ole mitään hevosaiheista uutta materiaalia, päätin silti toivottavasti iloksenne postauksen vanhoilla kuvilla höystettynä rustata. Olen ollut vuosien varrella monessa eläintarhassa eri maissa, joten tässä kuvapläjäys eläintarhoista ympäri maailmaa omasta mielestäni parhaimmilla/kivoimmilla kuvilla varustettuna:

1. KORKEASAARI, HELSINKI -10 ja -11







2. AMSTERDAMIN ELÄINTARHA, HOLLANTI -09








3. SYDNEYN FEATHERDALE WILDLIFE PARK & TARONGA ZOO, AUSTRALIA









Ja sitten vielä tähän samaan syssyyn pari kuvaa Sydneyn laukkakisoista:




Tahtoisin tietää, että tykkäättekö jatkossakin lukea ja katsella tämmöisiä erikoisempia postauksia, toisin sanoen kuvia muistakin eläimistä kuin vain hevosista? :) Ja lisäksi, haluaisitteko enemmän selitystä vai riittävätkö pelkät kuvat? Myös postausideoita - ja ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan - toteuttelen niitä sitten parhaani mukaan!

PS. Kiitoksia uusille lukijoille liittymisestä, tervetuloa!