sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Netti toimii taas!

Jee nyt sain netin vihdoin toimimaan täällä uudessa asunnossa, joten neljän viikon kännykällä surffailu on nyt historiaa! Mahtavaa, nyt pääsee blogikin taas vauhtiin mukaan. Lisäilen tänne nyt kuvia viime viikoilta. Myös hieman heppakuvia on luvassa, sillä olin eilen kuvaamassa aluekoulukisoja Lohjalla, mistä teen postauksen huomenna. Nyt tähän väliin kuitenkin kuvia parin viikon takaa, kun pyöräilin Haltialan tilalle kuvaamaan lähinnä siellä lomailevia poliisihevosia, mutta loppujen lopuksi en löytänytkään kuin yhden kaviokkaan. Sekin oli niin varjossa katoksen alla, ettei yhtään onnistunutta otosta tullut. Sen sijaan kuvailin muutamaa lehmää, jotka olivat paremmin hollilla.

Tähän alle nyt pari kuvaa Haltialasta ja loppuun muutama kesäinen otos, jossa poseeraa ainakin mielestäni erittäin suloinen (ellei jopa suloisin) pieni otus. Sain kunnian hoitaa häntä yksi päivä ja mentiin läheiselle niitylle ottamaan muutamia kesäkuvia, kerta oli niin ihana ilma. Kuvat eivät ole teknillisesti mitään huippuja todellakaan, aika paljon kohinaa havaittavissa, mutta itse koiruliini on niin suloisuus etten voinut vastustaa kiusausta laittaa muutamaa räpsyä myös teille näytille. Toivottavasti tykkäätte, palaillaan jo heti huomenissa koulukisojen kuvien kera! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, joko lomailun tai töiden parissa (itse aloitan uudessa työpaikassa, kivaa)!












Ilme kirkastui, kun näköpiirissä oli muita koiria ;)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pikakuulumiset kännykällä

Muutin siis jo pari viikkoa sitten, mutten ole yrityksistä huolimatta saanut vieläkään toimimaan nettiä täällä uudessa asunnossa. Viime viikkojen surffailu onkin hoitunut pelkästään kännykän avulla, mikä alkaa jo pikku hiljaa ärsyttää - toisaalta olen superkiitollinen, että on edes netillinen kännykkä, sillä muuten olisin autuaan tietämätön kaikesta heheh! Toivotaan kuitenkin, että netti saadaan pian toimimaan.

Minulla olisi myös muutama uusi kuva jaettavaksi (ja myös muutama postausaihe luonnoksissa), toivottavasti saisin ne esille tänne blogiin mahdollisimman pian. En ole ollut kisoissa kuvailemassa muuten vähään aikaan, sillä työvuorot ovat menneet päällekkäin ja kisoja ei ole ollut. Muuttokin vei yllättävän paljon aikaa järjestelyineen. Mutta lopussa kiitos seisoo! Lisäksi seuraavat pari viikkoa menee aika tiiviisti lentokentällä viettäen ensin nykyisessä työpaikassa ja sitten vielä tulevan työn perehdytyskurssilla.

Tässäpä tämä pikainen postaus, halusin vain tulla ilmoittelemaan itsestäni ja siitä, etten ole unohtanut blogia. :) Toivotaan, että kaikki alkaa toimimaan pian! Nyt tähän loppuun vielä ihana kesäinen kuva kännykän albumista viikon takaa. Palaillaan!