sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Netti toimii taas!

Jee nyt sain netin vihdoin toimimaan täällä uudessa asunnossa, joten neljän viikon kännykällä surffailu on nyt historiaa! Mahtavaa, nyt pääsee blogikin taas vauhtiin mukaan. Lisäilen tänne nyt kuvia viime viikoilta. Myös hieman heppakuvia on luvassa, sillä olin eilen kuvaamassa aluekoulukisoja Lohjalla, mistä teen postauksen huomenna. Nyt tähän väliin kuitenkin kuvia parin viikon takaa, kun pyöräilin Haltialan tilalle kuvaamaan lähinnä siellä lomailevia poliisihevosia, mutta loppujen lopuksi en löytänytkään kuin yhden kaviokkaan. Sekin oli niin varjossa katoksen alla, ettei yhtään onnistunutta otosta tullut. Sen sijaan kuvailin muutamaa lehmää, jotka olivat paremmin hollilla.

Tähän alle nyt pari kuvaa Haltialasta ja loppuun muutama kesäinen otos, jossa poseeraa ainakin mielestäni erittäin suloinen (ellei jopa suloisin) pieni otus. Sain kunnian hoitaa häntä yksi päivä ja mentiin läheiselle niitylle ottamaan muutamia kesäkuvia, kerta oli niin ihana ilma. Kuvat eivät ole teknillisesti mitään huippuja todellakaan, aika paljon kohinaa havaittavissa, mutta itse koiruliini on niin suloisuus etten voinut vastustaa kiusausta laittaa muutamaa räpsyä myös teille näytille. Toivottavasti tykkäätte, palaillaan jo heti huomenissa koulukisojen kuvien kera! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, joko lomailun tai töiden parissa (itse aloitan uudessa työpaikassa, kivaa)!












Ilme kirkastui, kun näköpiirissä oli muita koiria ;)

4 kommenttia:

  1. Voi apua, miten pitkä kieli koiralla (neljänneks alin kuva) >:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sillä kyllä tosissaan on piiiitkä kieli! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niiin on, ja mulle tulee näillä näkymin tulevana talvena oma tollanen karvalapsi!<3 Just missasin edellisen pentueen, ne oli kaikki jo varattuja mutta seuraavasta sitten :) can't wait!

      Poista