sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Haaste: yksitoista faktaa

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille! Kiitos Karinille kivasta haasteesta, jossa täytyy siis kertoa 11 faktaa itsestään sekä vastata myös samaan määrään kysymyksiä. Aloitetaan!

Haasteen säännöt:

- Kerro 11 faktaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Haastan:

Eevi, Nica, Laura, Team Vinha, Erica, Anni, Ever So Shy, Tiia, Tuulia, Kia ja Veronica.


11 faktaa minusta:

1. Asun vieläkin kotona, äitini kanssa kahdestaan. Haluaisin kovasti kyllä jo muuttaa ja aionkin toteuttaa sen tämän vuoden aikana, mielellään jo viimeistään kesällä. Kävin viime kesän aikana katsomassa jo lähiseudun muutamia asuntoja ja löysinkin yhden tosi kivan, joskaan asunnon hankkiminen ei ollut silloin vielä ajankohtaista. Muuttokuumeen ollessa pahimmillaan ostin jopa kaikkea valmiiksi omaan kotiin: muun muassa sohva ja imuri löytyy jo.

2. Olen melko pienikokoinen, toisin sanoen ikuinen ponityttö, sillä pituutta minulta löytyy arviolta 155 cm. Pieni kengänkokoni 34-35 aiheuttaa jatkuvaa päänvaivaa, sillä minun on vaikea löytää esimerkiksi kivoja ja sopivan kokoisia korkkareita - tästä syystä en käytäkään niitä juuri ollenkaan.

3. Minulla on peruskorvareikien lisäksi tragus-lävistys vasemman korvani rustossa sekä niskassa yksinkertainen sydäntatuointi. Haluaisin kovasti myös lisää pieniä tatuointeja, suosikkipaikkani on tällä hetkellä oikean käden ranteen sisäpuoli tai vaihtoehtoisesti jalkapöytä. Sopivaa kuvaa en ole vielä keksinyt, joten aion toteuttaa uusien tatuointien hankkimiset myöhemmin tänä vuonna - ranteeseen olisi kiva saada joku teksti/sana kaunokirjoituksella.


4. Olen vasenkätinen.

5. Rakastan lähes kaikkia eläimiä, mutta etenkin koirat ovat lähellä sydäntäni. Minua on vaivannut koirakuume välillä hieman pahemmin ja toisinaan taas laskien lapsuudesta saakka. Perheeseemme ei kuitenkaan voitu allergian takia koiraa ottaa. Omistin pienenä mielettömän monta isoa ja aidonnäköistä pehmolelukoiraa, joista jokaisella oli tietenkin oma nimi ja myös eläinkaupasta ostetut oikean koiran hihnat (kyllä, tähän meni tuhottomasti rahaa :-D). Olen jostain syystä mieltynyt pieniin valkoisiin koiriin, jollaisen aion ehdottomasti hankkia jossain vaiheessa, kun olen muuttanut omaan kotiin. Koiran nimikin on ollut jo pari vuotta valmiina: Simo.

rakas entinen hoitokoirani

6. Olen pudonnut hevosen selästä vain kolme kertaa: ensimmäisen kerran noin yhdeksänvuotiaana, kun poni yhtäkkiä säikähti jotain ja pillastui. Minulle ei käynyt muutamaa kylkeen tullutta mustelmaa lukuunottamatta mitään, mutta pelästyin tilannetta ja olinkin jonkin aikaa ratsastamatta. Toinen ja kolmas kerta tapahtui saman tunnin aikana eräältä vuonohevosruunalta, jolla menin ilman satulaa. Varsinaisesti tilanteessa ei siis käynyt mitään vaan tasapainoni vain petti ja luisuin alas - tälle tapaukselle on naurettu monta kertaa.

7. Olen aikaisemminkin maininnut, että olen intohimoinen urheilija. Pelasin pienenä monta vuotta jalkapalloa, mutta inhosin sitä ja sain vihdoin lopetettua kyseisen lajin yläasteella. Tanssin showtanssia noin seitsemän vuotta, kunnes tanssikouluni lopetti. Nykyään tanssi on yhä lähellä sydäntäni ja siitä on tullut vuosien mittaan yhä tärkeämpää - käyn erilaisilla tanssi- ja ryhmäliikuntatunneilla noin viisi kertaa viikossa, yhteensä liikuntaa tulee harrastettua noin kuudesta seitsemään tuntia viikon aikana. Olen harkinnut myös liikunta-alan opiskeluja, esimerkiksi personal trainer, mutta toistaiseksi se on vasta harkinnan asteella.

8. Suureen liikuntamäärään nähden minun pitäisi venytellä huomattavasti useammin ja enemmän, sillä olen surkean laiska venyttelemään. Tein uuden vuoden lupauksen, että venyttelen kotona joka ilta ainakin jalkojen suuret lihakset ja muistutuksena tästä olen kiinnittänyt tietokoneen näyttöni yläpuolelle suurilla tikkukirjaimilla kirjoitetun lapun: "venyttele!" ettei vaan pääsisi unohtumaan. 

9. Tykkään myös matkustelusta ja lentokoneista, ne ovat yksi syy minkä takia lähdin opiskelemaan matkailualaa. Nyt valmistuttuani tahtoisin työskennellä lentokentällä lähtöselvityksessä, jossa olin viime keväänä harjoittelussa ja tykkäsin paljon. Toivottavasti piakkoin tämä toive toteutuu! Jossain vaiheessa halusin lentoemännäksi, mutta olen siihen hommaan liian lyhyt. Olen käynyt ainakin Virossa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Kanariansaarilla, Kreikassa, Maltalla, Arabiemiraateissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

 
 
10. En tykkää biletyksestä ja juon alkoholia harvoin. Tästä syystä minua ei löydä baareista juuri koskaan. Toki välillä on kiva istua iltaa kavereiden kanssa, mutta yleensä skippaan baarireissut ja menen suoraan kotiin.

11. Minulla on huono kaukonäkö, joten tarvitsisin ehdottomasti silmälasit, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä optikolla näöntarkastuksessa (koulun terveydenhoitaja mainitsi näöstäni lukion ekalla ja aikaa tästä on kulunut jo monta vuotta). En näe ikinä bussien numeroita, joten olen ainakin kerran huitonut väärää bussia ja yleensä vain arvaan bussin numeron. Haluaisin mustat, melko paksusankaiset lasit. Olen käynyt monta kertaa optikoilla sovittamassa kivannäköisiä laseja.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

11 kysymystä:

1. Mihin ihastuit lempihevosessasi?
Minulla ei ole varsinaisesti ollut yhtä lempihevosta elämäni aikana, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt nykyään jo edesmennyt kaverini shettistamma Natte. Poni eli yli 30-vuotiaaksi ja on kiltein koskaan tapaamani kaviokas, sen vuoksi ihastuin siihen. Se ei olisi taatusti tehnyt pahaa kärpäsellekään vaan seisoi aina kiltisti paikallaan, kun pikkulapset sitä hoitivat. Tamman kiltteyttä ja luonnetta ei voi sanoin kuvailla, se olisi pitänyt kokea. Se hörisi aina iloisesti ihmisiä nähdessään ja sai vietellä lokoisia eläkepäiviä kaverini luona tyytyväisenä vapaana pihalla kulkien elämänsä loppuun asti. Aivan ihana poni, jollaista en varmaan enää kohtaa!



2. Mitä teit uutena vuotena?
Uusi vuosi meni todella rauhallisesti, sillä pääsin aattoiltana vasta yhdeksän aikaan töistä ja menin myös seuraavana päivänä töihin. Vietin illan kuitenkin kaverini luona, jossa söimme tortilloja ja muita herkkuja, kävimme ulkona katselemassa raketteja ja pidimme seuraa pelkäävälle koiralle. Kerrankin vähän erilainen uusi vuosi!

3. Jos et haastanut yhtätoista blogia jatkamaan haastetta: mainitse kolme blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat lisää huomiota. Jos taas haastoit muita blogeja, kerro näistä blogeista lyhyesti kolmesta (esittely blogin sisällöstä sekä miksi seuraat kyseistä blogia).
My Blog My Art -blogin pitäjä Nica piirtää aivan mielettömän taitavasti hevosia koneella. Blogi sisältää hienojen taideteosten lisäksi myös tutoriaaleja ja videoita, joiden avulla myös lukija voi oppia piirtämään. Todella upeita piirroksia, joista kertovien postausten parissa voi vierähtää tovi jos toinenkin!
Erican blogi kertoo oman sekä lainaheppojen ratsastelusta ja kisaamisesta esteillä. Erica kirjoittaa lähes joka päivä, mikä on suuri plussa. Olen tehnyt hänelle joskus bannereita. Kaiken kaikkiaan kiva blogi!
Lauran blogiin eksyin joskus sattumalta ja se veti minut heti mukaansa. Kirjoittelee yleensä arkipäiväisistä asioistaan unohtamatta kuitenkaan hevosia, sillä hän opiskelee Mustialassa hevosagrologiksi. Mielenkiintoinen ja monipuolinen blogi, jota tykkään lukea.

4. Kuinka usein käyt tallilla?
En ole harrastanut ratsastusta enää moneen vuoteen, joten käyn tallilla melko harvoin. Viime vuonna kävin muutaman kerran, joko kaverini mukana kuvaamassa tai sitten perhetuttujemme luona Porvoossa. Olen allerginen heinälle, joten en voi viettää sisätiloissa ylettömästi aikaa ilman nenän vuotamista.

5. Mitä tallirutiineihisi kuuluu?
Lähinnä vaan valokuvausta, sillä lähes poikkeuksetta olen jonkun mukana tallilla kuvaamassa.

6. Oletko uskonnollinen?
Riippuu miten määritellään uskonnollinen. Uskonto ei näy arjessani juuri mitenkään, jos ei lasketa joulua ja muita uskonnollisia juhlia mukaan, joten sikäli en laske itseäni kovin uskonnolliseksi - itse asiassa olen viettänyt pari viime joulua ulkomailla, joten sekin on mennyt vähän sivu suun. Mutta kyllä, haluan uskoa "johonkin" enkä ole suunnitellut eroamista kirkosta.

7. Missä olit viimeksi ulkomaan matkalla? Jos et ole ollut ulkomailla, kerro parhaasta lomastasi!
Edelliseltä ulkomaan matkalta kotiuduin viikko sitten ja kohteena oli Dubai. Kiva ja iso paikka, jossa on mielettömästi tekemistä kaikille! Vielä jäi paljon hampaankoloon ja kierrettäviä kauppakeskuksia riitti. Ainoa varjopuoli oli pukeutuminen, sillä hyviin tapoihin kuului pukeutua olkapäät ja polvet peittävästi - tämä aiheutti minulle hieman päänvaivaa, sillä olen tottunut ulkomailla kulkemaan topissa ja shortseissa. Onneksi ostoskeskukset olivat hyvin ilmastoituja, joten liian kuuma ei päässyt tulemaan. Kokemisen arvoinen paikka ehdottomasti!

 
8. Mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?
Asun omassa kivassa kodissa koiran kanssa, minulla on vakituinen mielekäs työpaikka sekä toivottavasti myös parisuhde. En ole kovin lapsirakas, mutta ehkä aika muuttaa....

9. Mihin panostat ulkonäössäsi eniten?
En osannut vastata valiten jomman kumman, joten vastaan että vaatteisiin ja meikkiin. Omalla tavalla kyllä vaatteet ovat kaikista tärkeimmät, joten käytän vain sellaisia vaatteita, joissa viihdyn 100% ja ne näyttävät hyvältä päälläni. Meikki sekä hiukset ovat myös tärkeä osa loppusilaukseen ja kokonaisuuden luojaksi.

10. Kerro onnistuneesta vapaa-illastasi! (Oletuksena, että seuraava päiväkin on vapaa ;-)) Onko se rauhallinen koti-ilta, villi tyttöjen ilta vai jotain ihan muuta?
Riippuu ihan täysin fiiliksestä, mutta koska yleensä olen tylsä kotihiiri, vastaan että rauhallinen koti-ilta voittaa villin baari-illan mennen tullen. Osaan viettää aikaa myös yksikseen ja nautin siitä, joten yksinolo ei ole minulle ongelma. Minulle onnistuneeseen vapaaseen iltaan kuuluu liikuntaa, hyvää ruokaa vaikka kaverin kanssa ravintolassa syöden, mahtavaa seuraa sekä hauskaa rupattelua - ylipäätään rentoa yhdessäoloa ja valokuvia muistoksi.

11. Mikä on suurin toiveesi tällä hetkellä?
Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että saisin vakituisen työpaikan lähtöselvityksestä, jotta pääsisin lähitulevaisuudessa muuttamaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kysymykseni teille:

1. Mitä luonteenpiirteitä haluaisit muuttaa itsessäsi ja miksi?
2. Entä hevosessasi?
3. Teitkö uuden vuoden -lupauksia? Jos, niin mitä?
4. Mitä odotat tältä vuodelta?
5. Teitkö viime vuonna jotain, mitä et ole aikaisemmin tehnyt?
6. Jos sinun pitäisi valita, lähtisitkö unelmatyöpaikkasi perässä ulkomaille ja jättäisit hevoset sekä ratsastuksen vai jäisitkö Suomeen?
7. Kadutko menneisyydessäsi jotain?
8. Miten blogiharrastuksesi sai alkunsa?
9. Jos et ratsastaisi, mikä olisi todennäköisimmin harrastuksesi?
10. Kumpi on mielestäsi parempi koulutuspohja, lukio vai ammattikoulu?
11. Ajatteletko vielä nykyään, että asiakaspalveluammatissa olevalla työntekijällä ei saa olla lävistyksiä tai tatuointeja? Häiritsevätkö ne?


8 kommenttia:

  1. Heh, samoilla linjoilla sun kanssa alkoholista :) Hauska haaste, en ole ennen törmännyt tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli tosiaan hauska tehdä, ainoastaan 11 bloggaajan löytäminen alle 200 lukijalla tuotti hieman ongelmia :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Hahhha, kiitos ihanasta kommentistasi :) sellaista se asiakaspalvelu on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta silti odotan sitä paljon! :) kiva, kun kommentoit!

      Poista
  3. Haha suloinen toi koira! Mulla oli pienenä sama juttu, etten koskaan saanut koiraa kun mun vanhemmat oli allergisia. Mut heti hankin kun muutin omaan kotiin, ja annoin tosiaan just sen nimen minkä olin päättänyt antaa jo ihan lapsena :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa aika hyvä sattuma! :D Kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  4. Ootko käyny viel perjantai aamulla sh'bamissa ja jos oot nii onko siel ollu yleensä paljon porukkaa? Mietin et parin viikon pääst vois pitkästä aikaa tulla (: Ja muute, ihana postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon käyny siellä joka kerta, meitä on ollu nyt yllättävän paljon - viimeks oli jotain 12 :) ja nytkin on jo 5 varausta tälle perjantaille! Tänään zumbassa oli sijainen mut toivottavasti noi perjantait menis normaalisti. Kuulemma jo parin viikon päästä alotetaan miksailee, apua en tiiä miks tota nykyistä ohjelmaa oli niin vähän aikaa, sitä ei oo vielä edes ehtinyt sisäistää kunnolla! :D Mut tuu ihmeessä :) Ja kiitos paljon!

      Poista