tiistai 27. syyskuuta 2011

Ri-Ra seuraeste 18.9

Pahoitteluni, että postauksen kirjoittaminen on kiireen takia jäänyt. Nyt kuitenkin kiireet ovat hetkeksi taakse jäänyttä elämää ja pääsen vihdoin purkamaan Riihimäen kuvausreissua sanoiksi!

Kiireinen kuvausviikonloppuni siis jatkui Laakson koulukisojen jälkeen sunnuntain Riihimäen Ratsastajien seuraestekisoilla. Lähdin matkaan aikaisin aamulla ja olin paikan päällä ennen kisojen alkua, jes! Junassa oli vaan pieniä ongelmia, sillä opiskelijakorttini ei kelvannut, joten jouduin maksmaan täyden hinnan... No, onneksi olin ottanut käteistä mukaan juuri tämän kaltaisia hätätapauksia varten! En ollut käynyt Riihimäen raviradalla siis koskaan aikaisemmin kuvaamassa estekisoja, joten jouduin vähän aikaa hakemaan hyvää kuvauspaikkaa, josta saisi mahdollisimman monelta esteeltä hyviä kuvia. Pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin sellaisen ja sain ratsukoista ainakin parilta esteeltä hyvät kuvat. Lyhyestä virsi kaunis, joten laitankin tähän loppuun lempikuviani kisoista! Koko kuvasadon voit käydä kurkkaamassa täältä.




 




Nyt tulevana viikonloppuna sunnuntaina eli lokakuun 1. päivä olisi mahdollisesti kuvausvuorossa Järvenpään aluekoulukisat, mikäli ne vaan järjestetään ulkokentällä - se onkin hyvin todennäköisesti viimeinen kuvauskeikka ennen hallikauden alkua! Kamera siirtyy talviunille hevoskuvauksen osalta lähes kokonaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, sillä maneesista saa tunnetusti huonoja kuvia hämärän valon vuoksi...

7 kommenttia:

  1. Moi, otatko noita hyppykuvia sarjakuvauksena, vai räpsäset yhen per hyppy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä räpsäsen yhden kuvan per hyppy ja toivon, että osuu oikeaan aikaan :)

      Poista
  2. Juu, mää teen samoin. Sillä kysyin, ku joku neuvo mua jossain, oisko ollut suomenratsujen kuninkaallisissa, et ota sarjana. En kyllä ottanut, ihan hyviä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjana kuvaamisessa on se hyvä puoli, että kuvia ainakin tulee monesta eri ponnistuspaikasta, joten on suurempi mahdollisuus saada hyvä ja onnistunut kuva. Huonona puolena on sitten se, että kuvia on aivan liikaa ja niiden muokkailuun menee miljoona vuotta ;)

      Poista
  3. jep, kuvia kun alkaa muutenkin olemaan ihan kiitettävästi :D

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia! :) Vinkkinä voisin sanoa semmoisen, että kiinnitä sommittelussa huomiota siihen, että tilaa olisi mieluusti hieman enemmän ratsukon menosuunnassa kuin takana. Yleensä tämmöisissä liikekuvissa näyttää parhaalta, jos ei käytä kovin keskitettyä sommittelua vaan jättää tilaa liikkeen etupuolelle. Etenkin vaakakuvissa tämä korostuu, mutta sama pätee usein myös pystykuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos paljon vinkistäsi, pitääkin muistaa seuraavalla kuvauskerralla! :)

      Poista