tiistai 20. syyskuuta 2011

Laakson koulukisat 17.9

Tässä on ollut hieman menoa ja meininkiä, enkä siis ole ehtinyt blogiin aikaisemmin postausta kuvausviikonlopusta kirjoittaa. Koko viime viikonloppu meni siis kuvailun parissa - lauantaina suomenhevosten SM-koulukisat Laaksolla, mitkä jatkuivat myös sunnuntaina, mutta silloin olin kuvaamassa Riihimäen Ratsastajien seuraestekisoja Riihimäen raviradalla, niin kuin jo edellisessä postauksessa kerroinkin.

Lauantaipäivä Laaksolla meni oikein mukavasti ja upeassa aurinkoisessa säässä! Jännäsin koko ajan mahdollista vesisadetta, mutta onneksi luontoäiti oli armollinen. Kisat alkoivat jo yhdeksältä aamulla, itse heräilin vasta siihen aikaan ja menin Laaksolle vähän ennen yhtätoista. Kentällä oli kaksi rataa ja molemmissa käynnissä luokat samanaikaisesti, joten jouduin arpomaan kumpaa kuvaisin - päätin kuitenkin keskittyä pääradan tarjontaan, sillä siitä sai parempia kuvia. Ehdin kuvaamaan pääradalta luokan kaksi lopusta viimeiset ratsukot ja lähes koko luokan kolme, vain muutama viimeinen ratsukko jäi kuvaamatta, sillä piti lähteä pois. Taivas alkoi uhkaavasti näyttää sateen merkkejä... Kuviin olen loppujen lopuksi oikein tyytyväinen, vaikka en ollutkaan kuvannut koulukisoja pariin vuoteen! Alkuun takaa paistanut aurinko häiritsi ja teki kuvista jotenkin huonovaloisia, mutta se ei enää loppua kohden haitannut! Katsoin kaikki kuvat läpi koneelta ja ne näyttivätkin oikein hyviltä eikä auringonvalokaan hirveästi haittaa, sillä aluksi luulin, että kuvista tulisi aivan surkeita sen takia. Joissain kuvissa se tuo jopa kivaa bonusta! Otin kisoista melkein 400 kuvaa, joka on hieman enemmän kuin normaalisti estekisoissa. Koulukisoissa vaan tuppaa räpsimään monta kuvaa peräkkäin jostain hyvästä kohtaa, niin minullekin kävi. Loppujen lopuksi kyllä niistä kymmenistä räpsyistä aina yksi on edes onnistunut ja hevonen on hyvässä sekä edustavassa asennossa! Näiden kuvien muokkaus ja nettiin latailu sujui yllättävän kivuttomasti ja jopa nautin siitä, enkä kokenut turhautumisen tunnetta missään vaiheessa. Päätin myös, että tästä lähtien alan käymään kuvaamassa koulukisoja huomattavasi useammin! Harmi vaan, että tajusin sen vasta näin loppukaudesta... No, ensi keväänä sitten! Ja onhan nyt vielä tulevana viikonloppuna koulukisat Laaksolla, jos sinne kerkeisin ennen työvuoroani. Nyt tähän loppuun vielä muutama kuva lauantailta, kaikki kuvat voit käydä kurkkaamassa täältä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti