lauantai 3. syyskuuta 2011

Koirakuvausta

Tänään oli siis vähään aikaan ensimmäinen kuvauspäiväni - tarkoituksenani oli mennä jo eilen eli perjantaina Laaksolle Tuusulan ratsastajien kisoja kuvaamaan, mutta jouduinkin töihin, joten niiden kisojen kuvailu jäi valitettavasti väliin. Hieman minua harmitti, mutta saipahan ainakin rahaa töistä!

Koira on hyvässä asennossa, ainoa miinus on
ettei häntä näy ja tausta ruma.


Itse asiaan eli tänään olin kuvaamassa Vantaan Hakunilassa kansainvälistä koiranäyttelyä, jossa eräs tuttuni koira oli mukana. Tämän vuoksi keskityinkin pääasiassa dalmatialaisten kuvaamiseen, joten valitettavasti muista roduista ei kuvia löydy. Törmäsin paikan päällä myös erääseen entiseen luokkalaiseeni, jonka isosisko oli tuonut oman dalmatialaisnarttunsa näytille - lupasin ottaa muutaman kuvan myös heistä.

Kuvausilma oli tänään mitä mainioin, ei satanut eikä aurinko paistanut liikaa! Laitan muutaman parhaiten onnistuneen kuvan tähän esille. Laatu ei ole mitään parasta todellakaan, ja olen ennen ottanut koiranäyttelyistä ja myös kyseisestä koirasta paljon parempia kuvia! En oikein edes tiedä mikä mättäsi, taustalla oli aina jotain typerää tolppaa ja muuta härpäkettä (jouduin muokkailemaan tolppia ja muita häiriötekijöitä muutamista kuvista pois, toivottavasti se ei näy!) sekä en päässyt hyvään kuvausasentoon koiriin nähden. Ne juoksivat aina väärää reunaa kehässä ja muita ihmisiä oli edessä jne... No ei voi mitään, aina ei voi onnistua! Ja eikä nyt nämäkään kuvat mitään ihan kamalia ole, mutta olen onnistunut paremminkin.

Koiran asento hyvä, punainen "lanka" näyttää kuin se
lävistäisi koiran kaulan. Tästä kuvasta on poistettu
puinen teltanpidike.
liikekuva
Huomenna olisi vuorossa hevosten kuvausta, nimittäin Tuomarinkylässä on Helsingin Wiisikoiden seuraestekilpailut! Sinne olisi tarkoitus mennä ihan koko päiväksi ja kuvata kaikki luokat alusta loppuun. Toivotaan, että kerrankin tämä toive toteutuu, ettei luontoäiti puutu asiaan niin kuin viimeksi. Itse asiassa minulla oli pähkäiltävänä, menenkö tuttuun ja turvalliseen Tuomarinkylään vai jonnekin muualle, sillä huomenna sunnuntaina olisi alue-estekisat Järvenpäässä ja seurakisat Sipoossa Östersundomissa. Olisi kiva mennä joskus jonnekin eri paikkaan kuvaamaan ja saamaan uusia kokemuksia, sillä kaikki tämän vuoden kuvani ovat joko Tuomarinkylästä tai Laaksosta. Se alkaa jo pikkuhiljaa tylsistyttää, sillä olisi kiva saada kuviin myös erilaisia taustoja mihin on aina tottunut, mutta ehkä katsojat eivät ajattele samalla tavalla... Minua se vaan häiritsee! Tälläkin kertaa kuitenkin laiskuus vei voiton, sillä HeWin kisat alkavat vasta 12 ja minulla kestää pyöräillä sinne noin kymmenen minuuttia. Järvenpään kisat alkavat jo aikaisin aamulla ja sinne joutuisin menemään junalla ja kävellä asemalta yli kaksi kilometriä. Toivotaan, että huomenna on hyvä sää ja kuvat onnistuvat mitä parhaimmiten sekä tietysti, että löytyy paljon kuvista kiinnostuneita ratsastajia! Huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti