perjantai 10. elokuuta 2012

Nina Fagerströmin valmennus

Pahoittelut pienestä hiljaiselosta ja tämän postauksen myöhästymisestä - nyt kuitenkin itse asiaan! Tuomarinkylässä järjestettiin alkuviikosta, eli maanantaina ja tiistaina 6.-7.8 Nina Fagerströmin estevalmennus, jota olin kuvaamassa kumpanakin päivänä. Huippuratsastajan valmennuksen seuraaminen oli mielenkiintoista sekä oli virkistävää olla kuvaamassa vaihteeksi muutakin kuin tavallisia kisoja.

Maanantaina oli melko poutainen sää suurimman osan ajasta, mikä on ihan kiva kuvailun kannalta - ei liikaa auringonvaloa muttei myöskään liian hämärää. Huomaa, että syksy on tekemässä tuloaan, sillä katsomossa istuskellessa alkoi tulla iltaa kohden melko kylmä! Tiistai olikin sitten sään puolesta melko päinvastainen maanantaihin verrattuna, sillä silloin ei aurinko pilkahdellut ollenkaan. Silloin oli koko ajan pilvistä, melko synkkää ja hämärää, joten kameran asetuksia joutui sen mukaan säätämään. Koko ajan näytti siltä, että luontoäiti tarjoaisi sadetta ihan minä hetkenä hyvänsä - tällä kertaa se oli kuitenkin puolellamme, eikä sadetta näkynyt ainakaan siis minun kuvaamieni kolmen ensimmäisen ryhmän aikana. Tiistaina sain ratsukoista enemmän onnistuneimpia hyppykuvia, sillä he hyppäsivät rataa. Parhaita kuvia tuli kolmoissarjalta, jonka valitettavasti vain ensimmäinen ryhmä hyppäsi katsomoon päin. Tavoitteeni oli saada jokaisesta ryhmäläisestä vähintään pari onnistunutta (hyppy-)kuvaa nettiin julkaistavaksi ja se taisi täyttyä, joten sikäli olen valmennuksen kuvailuun ihan tyytyväinen. Toki kuvat olisivat voineet parempiakin olla esimerkiksi väreiltään, mutta näillä mennään. Kaikki kuvat pääsette kurkkaamaan täältä.

Maanantai:

 


Tiistai:


 

Huomio lukijat! 
Olisiko teillä joitain erikois- tai toivepostausideoita, joita haluaisitte minun toteuttavan? Olisi mukava kuulla toiveitanne, niin tämä olisi mielenkiintoista luettavaa teille. Lähiviikkojen kuvailuista sen verran, että valitettavasti en päässyt nyt viikonloppuna Laakson GP-kisoihin enkä Keravan SM-kenttäkisoihin, toivottavasti on parempi tuuri ensi kerralla! Vermoon olen poninäyttelyyn ainakin hetkeksi menossa, sillä tuttu poni on siellä sekä käväisen myös samana viikonloppuna olevissa Helsingin Ratsastajien kansallisissa estekisoissa. Elokuun lopun ja syyskuun alkuviikonloppujen kisoihin pääsen kuvailemaan vain aamusta ennen työvuoroja, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Palaillaan taas toivottavasti toivepostauksienne parissa! Mukavaa viikonloppua kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Et satu olla tulossa Ypäjän valjakkoajon ja lännenratsastuksen SM-kisoihin ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
  2. muksakoita kuvia! :)

    VastaaPoista