maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kuvauskausi korkattu


....Jep, vasta nyt! Enpä ole mikään vuosi avannut kuvauskautta näin myöhään, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan. Olin reilu viikko sitten viikonloppuna kuvaamassa Miran ja Bregon estevalmennusta Tuomarinkylässä. Eli itseasiassa kisakuvauskausi tältä vuodelta on vieläkin korkkaamatta! No, kesää on vielä jäljellä, mutta toivottavasti sitä pääsisi piakkoin kuvaamaan myös kisoja. Valmennuksen aikaan oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ilma! Simo oli mukana, joten vähän jännityksellä mietin etukäteen, kuinka pystyn keskittymään kuvaamiseen vai meneekö kaikki huomio ja energia räksyttävän koiran kaitsemiseen. Onneksi pikkuhauva osasi käyttäytyä tosi hyvin (se on siis vaan kerran aikaisemmin nähnyt ohimennen hevosia) ja lauantaina alussa pääsi vain pari haukahdusta. Sunnuntai meni meni jo ihan haukkumatta! Onhan se hieman erilaista kuvailla, kun tarvitsee kiinnittää huomiota myös muuhunkin mutta kyllä karvakaverista ihan kelpo kisakaverikoira vielä tulee ;)


Lauantain valmennus oli illalla, joten auringonpaiste ei häirinnyt kuvauksia. Sunnuntaina se puolestaan olikin jo aamulla. En ole aikaisemmin ollut Tuomarinkylässä aikaisin aamulla, joten en osannut ajatella mistä suunnasta aurinko paistaa. Se paistoi ikävä kyllä kuvausta ajatellen ihan väärästä suunnasta, sillä kuviin tuli lähes poikkeuksetta johonin kohtaan tumma varjo - jotkut kuvista oli jopa kokonaan mustia. Siitä syystä kuvista ei tullut niin kamalan hyviä, mutta ainakin muutama pääsee julkaisuun.







Oli tosi kiva olla kuvaamassa pitkästä aikaa. Kuvauskalenteria tälle vuodelle en ole suunnitellut ollenkaan vaan katson työvuorojen ja muiden menojen mukaan, aika extempore-meiningillä mennään. Toivotaan kuitenkin, että pääsisin mahdollisimman pian taas kuvailemaan! Yritin kehitellä tänne uutta banneria, sillä haluaisin vaihtaa ulkoasua, mutta mitään hienoa en saanut aikaiseksi, joten tämä nykyinen pysykööt ainakin vähän aikaa. Kommentteja otetaan ilolla vastaan ja ihanaa kesän jatkoa kaikille!
 

5 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, varjoista kaipaisin hieman muotoja esiin (mikä tietenkin vaikeaa aurinkoisena pvänä). :) Kuvaatko JPG vai RAW?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Kuvaan jpg, sillä muistaakseni joskus muinoin kun koitin kuvata raw, Gimp ei suostunut avaamaan kyseisiä kuvia.

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti vaihtaa RAWiin! Oma ohjelmansahan siihen pitää olla, mulla nikonistina ViewNX2, joka Nikonin oma ohjelma. Tein joku aika sitten oman Tästä saat ladattua ohjelman.

      Poista
    3. Linkki epäonnistui. * Tein joku aika sitten oman postauksen kys. ohjelman käytöstäni :)

      Poista
    4. Kiitos vinkistä, pitääkin perehtyä asiaan! :)

      Poista