tiistai 15. lokakuuta 2013

I'm alive!



Elossa siis ollaan - suuret pahoittelut jo melko pitkään jatkuneesta passiivisuudesta ja epäaktiivisuudesta blogia kohtaan. Syyt ovat ne tutut samat: ystävämme ajanpuute sekä kuvaamattomuus.

Tosiaan arkeni on viime aikoina ollut melko kiireistä - olen osaksi järjestänyt sen myös itse sekä työpäivän jälkeisen laiskuuden takia on blogi jäänyt päivittelemättä. Ja vaakakupissa painaa paljon myös se, etten tosiaan ole elokuisten kenttäkisojen jälkeen ollut kuvaamassa missään, mikä on harmi. Ulkokisat ovat jo tältä kaudelta loppuneet, joten jatkokuvaussuunnitelmia ei ole vielä tiedossa. Myös kuvauskalenteri kirkuu päivittämättömyyttään. Pari erikoispostausta on ollut työn alla jo pidemmän aikaa, yritän saada ne julkaistua.

Muutin eilen, joten olen vielä ainakin hetken netitön - nyt päivittelen kännykän avustuksella, toivottavasti onnistuu. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, jään tammikuussa pienelle mammalomalle. En suinkaan kuitenkaan ihmisvauvan vuoksi, vaan pienen karvalapsen ;) Minulle on siis vihdoin toivottavasti (sormet ristiin) tulossa kauan kaipaamani maltankoiran pentu! En malta odottaa pienen Simon kotiutumista - saatte varmasti katsella sen kuvia täällä kyllästymiseen asti.

Tässä pikaiset kuulumiset, en suinkaan ole unohtanut blogia. Ulkoasun sekä bannerin vaihto ovat suunnittelun asteella, sillä olen jo hieman kyllästynyt tähän vanhaan. Kunhan saan kunnon ahaa-elämyksen, mitä värimaailmaa tai tyyliä haluaisin. Ideoita saa antaa, myös postausideat näin hiljaisena kuvauskautena ovat enemmän kuin tervetulleita! Pahoittelut näinkin tylsää ja kuvatonta postausta, ei löytynyt hyviä kuvia kuin tuo syksykuva parin vuoden takaa.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille!

2 kommenttia: